Talvisia kuulumisia

Aika paljon on tapahtunut viimeaikoina elämässämme. Muutimme maalle Liperiin, mikä on aivan mahtavaa. Koirilla on tilaa ja temmeltää ulkona ja sisällä riittämiin :) Treenaaminen on jäänyt vähemmälle muuttokiireiden ja opiskelun takia. Luultavasti en enää kertakaikkiaan kerkeä treenaamaan niin aktiivisesti kuin ennen elämän tilanteeni takia. Mutta pitää sitä noita nuorimpia ainakin yrittää kouluttaa.

On sitä hieman ikävääkin kerrottavaa. Misty pienoinen on niin vauhdikas persoona ja leikin temmellyksessä sai varpaan sijoiltaan. Eläinlääkärissä se laitettiin takaisin paikoilleen ja käskettiin pitää tukisidettä kolme viikkoa. Side on jo pari viikkoa ollut tassussa, joten viikko ois enää onneksi jäljellä. Sitten tuo Milana. Mila on ollut jo syksyn hieman kipeänä ja nyt aloimme kunnolla selvittämään, mikä sillä on. Rtg kuvathan siitä otettiin ja keuhkojen kohdalla oli paljon varjostumaa. Eläinlääkäri ei ollut varma, onko kyseessä paha tulehdus vai kasvain. Saimme antibiootit ja kuurin jälkeen otetaan uudet kuvat ja katsotaan tuomio. On se ihan hirveetä katsoa vierestä ja katsoa koiran kakomista vierestä, eikä voi tehdä mitään. Pitää vaan ootella, että antibiootti alkaisi vaikuttamaan ja antaa kipulääkettä.

Jospa se meidän huono tuuri alkaisi tästä mennä parempaan suuntaan kevättä kohti mentäessä. Minä ainakin niin rakastan ulkoilla koirien kanssa talvimaisessa keväisessä ilmassa :) Mukavaa tammikuun jatkoa toivottelevat Sanna ja Sheepwhisper’s sheltit!

Comments are closed.